Vaikka omakotitalomme onkin vasta hyvin alkutekijöissään, olen pienenä sisustusintoilijana jo heti tietysti suunnittelemassa kotimme sisustusta. Ja mikäpä olisikaan näin kauniina ja aurinkoisena kesäpäivänä parempi sisustuskohde kuin oma terassi, parveke tai vaikkapa molemmat.
Ehdottomiin must see -paikkoihin kuuluu Helsingissä tämän kevään uutuusterassi Mattolaituri http://www.mattolaituri.com/fi/etusivu
Uusi meren rannalla, Kaivopuiston välittömässä läheisyydessä sijaitseva houkutteleva, tyylikkään moderni ja vastustamaton ajanviettopaikka on ehdottomasti näkemisen ja käymisen arvoinen. Itse olen tosin joutunut vielä toistaiseksi tyytymään Mattolaiturin ihastelemiseen netistä ja kuvista käsin. Joku kaunis kesäpäivä se tosin saa minuakin hemmotella.

Huomioni kiinnittyi erityisesti Mattolaiturin viehkeään ja yksinkertaiseen sisustukseen, joka rakentuu hillityistä mustan, valkoisen, puun ja harmaan sävyistä. Terassikalusteina toimivat virtaviivaiset tanskalaista designia olevat Hay:n Hee -tuolit, jotka viimeistelevät paikan sisustuksen. Olen itse mieltynyt näihin Hay:n tuoleihin jo parisen vuotta sitten olen päättänyt kalustaa tulevan terassimme sekä parvekkeen näillä tuoleilla.

Parvekkeellemme tullaan menemään suoraan makuuhuoneestamme, joten sen sisutukseen riittänevät kaksi leveämpää mustaa nojatuolia ja Hay:n kalustepöytä. Lisäksi parvekkeen yhdelle seinustalle olisi houkuttelevaa saada leveä istuinsija, johon voisi huolettomasti istuttaa kauniita kesätyynyjä.

Terassimme kalustaminen onkin sitten jo vähän toinen tarina -sillä se ei ole kovinkaan pieni terassi.
Koska terassin tekeminen on suhteellisen edullista, rakentuu tämä meidän toinen kesäolohuoneemme lähes 60 neliön kokoiseksi, jonne käynti tapahtuu yläkerran arkiolohuoneesta. Terassi tulee sijaitsemaan talomme takana, joten se rajoittuu kauniisti metsän/vihervyöhykkeen laitamille eikä se näy naapurien puolelle. Lisäksi terassin ja maan väliin jää tontin rinteisyydestä johtuen aika paljon korkeutta, joten sitä voisi ehkäpä kutsua parvekkeeksikin.
Terassille on tulossa ainakin yksi isompi, 6 hengen ruokailupöytä ja nämä mainitsemani Hayn Hee -tuolit, tosin kapeampana kuin edellisessa kuvassa oleva nojatuoli.


Lisäksi olemme suunnitelleet terassin takaosaan sijoitettavaksi kylpytynnyriä, joka upotettaisiin terassiin siten, että kylpytynnyrin pinta olisi lähes terassin tasossa. Tämän toteutus tosin on vielä ajatuksen tasolla. Terassin pitää mielestämme olla houkutteleva ja sitä pitää hyödyntää kesäisin mahdollisimman paljon. Voi kuinka kesää 2013 odotankaan, jolloin saamme ensimmäisen kerran viettää kokonaista kesää omassa kodissamme!
(kuvat lainattu: Hay)